Kyläseuran historia

Hyvä juhlivan 100 vuotiaan kyläseuran väki

Miespolvet vaipuvat unholaan, kuten vanhassa hienossa joululaulussa sanotaan tai näin tasa-arvon aikana sukupolvet vaipuvat unholaan pitää sanoa. Tällainen ajatus tuli ensimmäisenä mieleen kun minulle annettiin tehtäväksi kertoa kyläseuran historiasta. En ole mikään historian tuntija mutta kun lupauduin tehtävään niin sain mapillisen kylän tietoa ja huomasin kuinka mielenkiintoisia asioita  on kylällämme tapahtunut 100 vuoden aikana niin aloin niitä käymään läpi ja koin että on aiheellista itsellenikin tutustua tähän menneeseen aikaan tarkemmin.

Paljon on tapahtunut 100 vuoden aikana Suomessa ja Turkinkylällä. On ollut sisällissodasta palautumista, talvi-ja jatkosodan viiden vuoden kestämistä, siirtolaisten tulo Suomeen ja Turkinkylälle, maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta muuttumista teolliseksi yhteiskunnaksi, on ollut lamaa ja nousukautta. Kaikkia näitä on jollain muotoa näkynyt myös Turkinkylän elämässä.

Seuran toiminta alkoi vuonna 1922 Turkinkylän maamiesseurana Itä-Jämsän mms alaosastona. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Valfrid Hanhiniemi, kirjuriksi Oskar Koivisto ja jäseniksi Nestor Tiiri, Wihtori Joensuu, W. Toivonen, Kalle Turkkila ja Oskar Raiskila. Tutun kuuluisia sukunimiä eikö vain, etunimet olivat kyllä osittain erilaisia kun nykyaikaan. Silloin elettiin maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa ja se näkyikin vahvasti seuran toiminnassa. Ensimmäisena hankittiin seuran jäsenten käyttöön viljanlajittelija, juurikasvihara ja turnipsinkylvökeppi. Piti oikein googlettaa mikä on turnipsi. Turnipsi on rehunauris, minkä viljely yleistyi 20 luvulla , silloin sitä käytettiin ihmisravinnoksi, nykyään metsästäjät viljelevät sitä riistapelloissa. Alkuaikojen

 kokouksissa pohdittiin myös esimerkiksi millainen saunan uuni olisi parempi, haikunsa ulosvievä vai sisäänlämpiävä, kumpi olisi parempi permanto vai sekalantanavetta. Nämä asiat tuntuvat meistä ehkä jopa huvittavilta mutta silloin olivat vakavasti pohdittavia asioita. Maatalous- ja  Ruoanlaittokursseja järjestettiin paljon ja osanotto oli harvinaisen vilkasta.

Tiedonvälitys vilkastui 1924 kun kylälle valmistui puhelinlinja. 12 reikäinen pöytä asennettiin Hanhiniemeen ja johdot vedettiin koululle, Turkkilaan, Ala-Tiiriin, Ylä-Tiiriin , Heilaan ja Kähärinniemeen.

Raskaan työn vastapainoksi järjestettiin 20-luvulla runsaasti iltamia eri taloissa ja kesäjuhlia Koiviston vajalla sekä Pystylän pihalla.

Iltamien ja juhlien päätteeksi oli myös tanssia missä soitti Jämsän työväenyhdistyksen torvisoittokunta ja oikein gramofonikin oli kerran joka soitteli ja lauleli illan ratoksi. Nähtävästi jonkin verran oli tullut myös järjestyshäiriötä juhlissa kun

johtokunta päätti pyytää poliisivoimia apuun seuraaviin iltamiin.

30-luvulla alettiin kaipaamaan yhteistä kokoontumistilaa ja yhtenä sysäyksenä rakentamiselle tuli kun sihteeri kävi pyytämässä nimismieheltä iltamiin lupaa Koiviston vajalle niin nimismies eväsi sen sanoen että rakentakaa oma talo niin saatte tanssia vaikka joka lauantai.

Niin sitten vuonna 1935 päätettiin alkaa tekemään omaa pirttiä Viljo Kaislolta vuokratulle tontille. Talon rungoksi ostettiin valtion omistama heinävaja Talvialasta. Hirret tuotiin talkoilla torilta palatessa. Näin raha- ja puukeräyksen sekä pankkilainan ja talkoovoimin valmistui talo. Talon valmistumista juhlittiin 31. heinäkuuta 1938. Talon hinnaksi tuli 89020 markkaa. Talon viralliseksi nimeksi tuli maatalo, parjausniminä käytettiin härkäpirttiä ja sonnipirttiä.  Talo valmistui sodan kynnyksellä ja sodan alettua oli toiminnassa parin vuoden tauko.

Sodan päätyttyä alkoikin sitten erittäin kiihkeä toiminnan kausi. Oli hyvä että talo oli valmiina koska sodan jälkeen oli puutetta monenlaisista rakennustarvikkeista. Näin päästiin heti aloittamaan toimintaa. Into toimintaan oli tosiaan kova, kuvastavaa on se että eräässä kokouksessa valittiin peräti 13 eri toimikuntaa, järjestys, kilpailu, kiinteistö, kone, jäsenkeräys, huvi, puhe, esitelmä, näytelmä, lausunta, laulu ja soittto, huumori, urheilu ja talkootoimikunnat. Tämä toimikuntien määrä kuvastaa sodan jälkeisen ajan intoa saada elämää raiteilleen.

50-luvun valosin pilkahdus oli Turkinkylän sähköistyminen 1954. Sitä juhlittiin valon juhlana Turkkilassa. Kutsuvieraana oli kunnanjohtaja Alanko, rovasti Helasvuo, Jämsänkosken paperitehtaan isännöisijä Tiilikka. Suuri joukko kyläläläisiä oli paikalla.  Jämsän lehtikin oli lähettänyt toimittajansa juhlaan ja toimittaja huomasi että monen vieraan katse viivähti sähkölamppujen vaiheilla vaikka oli vielä aikaista sytyttää valo, hillitty riemun väre kuulsi koko illan kyläläisten olemuksessa. Vihdoin illalla tuli hetki kun sähkövalot sytytettiin, ei tahdo saada silmiään irti tuosta ihanuudesta, sanoi Eeva Tiiri toimttajalle. Rovastikin onnitteli seurakunnan puolesta kyläläisiä verraten kauniissa puheessaan maallista sähköä Taivaan valoon. Meille tämän ajan ihmisille sähkö on ollut itsestään selvyyttä, tosin nyt poikkeusaikojen taas uhkaavasti tullessa on sähkön olemassaolo hintojen  ja saatavuuden myötä noussut taas enemmän mieliimme. Tänä vuonna sitten viimeisetkin sähköpylväät poistuvat maisemasta maakaapeloinnin takia, puhelinpylväät on jo aiemmin poistettu.

1959 saatiin lunastetuksi maamiesseuran 76 aarin tontti. Velkaa jouduttiin tekemään. Jäsenmaksuilla ja iltamatuloilla saatiin velkaa lyhenemään ja kaikki velka saatiin maksettua vuonna 1965 Yhtyneiden paperitehtaiden maksamista vesien likaantumiskorvauksista mitä yhtiö maksoi kalastuskunnille. 

40-50- ja 60-luku oli vilkasta toiminnan aikaa. Oma talo oli tärkeä kokoontumispaikka niin kurssien, kilpailujen ja iltamien muodossa. Tansseissa kävi esiintymässä tunnettuja

 esiintyjiä, Taito Vainio ja Henry Theel.

Näytelmät ovat kuuluneet vahvasti seuran toimintaan aivan alusta lähtien. Ne ovat tuonneet seuralle merkittävää taloudellista tukea ja varmasti antanut näyttelijöille esiintymiskokemuksia ja itsensä kehittämistä. Esimerkiksi 1957 esitetyssä Raplaaja näytelmässä esiintynyt Jere Vihijärvi on kertonut olleensa kauhea jännittäjä ja toivoton tapaus. Ei pystynyt ei pystynyt vapisematta puhumaan näytelmässä mitään. Harjoitukset olivat kauheita mutta ensi-ilta meni ja kiitosta sateli. Niin Jerestä tuon vuoden 1957 jälkeen kehittyi erittäin kantava hahmo tuleville näytelmille.

70-luku oli laimean toiminnan aikaa. Syynä oli varmaan television tulo ja ihmisten kodin ulkopuolella töissä käyvien lisääntyminen. Silloin oli suunnitelmissa jopa talon myyminen puoliksi metsästysseura Kytille.

80-luvulla pyrittiin lisäämään toimintaa tanssien muodossa mutta tuloja ei tahtonut tulla toivotulla tavalla. Tässä vaiheessa isäni lähti kiertämään kylää ja toivottamaan uusia kylän asukkaita tervetulleeksi ja ehdottamaan seuraan liittymistä. Rahaa kerääntyikin pikku hiljaa ja päästiin taloa remontoimaan.

90-luvulla alkoi toiminta vilkastumaan. 1992 alkoi taas viriämään näyelmätoiminta Amerikan morsian näytelmällä. Yleisömenestys yllätti, Keskisuomalainen-lehti kirjoitti, Turkinkylän maamiesseuratalo oli täynnä tyytyväisiä ihmisiä. Punaisessa vanhassa hirsitalossa ilta päättyi tanssin jytkeeseen. Siellä oli sitä lämmintä entisajan kunnon iltamatunnelmaa. Ohjaajaa, Eila Vihijärveä kehuttiin kuinka oli saanut ensikertalaisista hitsattua yhteen joukon. Jere Vihijärveä tietysti kehuttiin eritoten.

Tästä alkoi näytelmien aikakausi mikä on jatkunut tähän päivään asti. Näytelmät ovat luonneet pohjan kylän yhteishenkeen ja seuran talouteen. Suuri kiitos kuuluu näyttelijöille ja ohjaajille jotka ovat jaksaneet ahkerasti käydä harjoituksissa ja sen päälle n.10 näytöstä. Puoli kylää on myös ollut mukana kaikessa muussa mitä näytelmän esittämiseen kuluu. Kaikki eivät halua estraalille näyttelemään, mutta kuten minä, pääsin pihalle näyttelemään, autoille parkkipaikkoja. Melkein joka näytökset ovat olleet loppuunmyytyjä joten piha oli täynnä autoja. Sittemmin talkoilla pihaa suurennettiin ja näin ahtauteen tuli helpotusta. 1997 kesällä palokunta poltti harjoitustyönä piharakennuksen jossa oli huussit, halkovaja ja pakollinen putka. Tilalle rakennettiin uusi, putka ei ollut enää pakollinen.

2000-luku koitti ja todettiin että talo aika hatara ja kaipasi remonttia. Alkoi kova työ, mistä saataisiin tukea talon kunnostamiseen. Leader-rahoitushakemus ei tuottanut tulosta mutta alma-ohjelman kautta sitten saatiin tukipäätös, minkä eteen johtokunta rahastonhoitajansa kanssa teki 3 vuotta töitä sisukkaasti.20.11.2001 saatiin hyväksytty päätös ja oikeat työt alkoivat innokkaasti 2002. Kylältä löytyi eri alojen taitajia remontoimaan kylän yhteistä kokoontumispaikkaa. Hanke päättyi 3 vuoden päästä,  talkootunteja oli kirjattu 7738,5 tuntia ja rahaa kului n.82000 euroa. Silloinen puheenjohtaja Pekka Joensuu pystyi innokkuudellaan luomaan talkoohengen kyläläisiin. Hankesihteeri Raili Vuorinen hoiti hankkeen raportoinnin ja tilit kiitettävän täsmällisesti.

2003 talon nimi muutettiin Turkinkylätaloksi ja 2006 seuran nimi Turkinkyläseuraksi. Nimen muutos oli aiheellinen koska suurin osa kyläläisistä ei enää saanut toimeentuloansa maataloudesta ja näin nämä uudet nimet kokivat kaikki omakseen.

2006-2007 toteutettiin lisärakennus talon pohjoispäätyyn mistä saatiin kaivattua lisätilaa näyttelijöille lämpiön muodossa ja kalusteille säilytystilaa. 2007 talo liitettiin kunnalliseen vesijohtoverkkoon ja siirryttiin pellettilämmitykseen. Talon kunnostaminen jatkui 2012 jolloin katto muutettiin peltikatoksi, pihaa laajennettiin ja hankittiin isompi lämminvesivaraaja.

Kaikki nämä toimet 100 vuoden aikana ovat näyttäneet että kylällä on löytynyt yhteishenkeä minkä voimin on toimintaa saatu pidettyä yllä. Suuri kiitos kuuluu toiminnassa olleille suurelle joukolle kyläläisiä. Kylällä on ollut ja tulee olemaan monenlaisia persoonallisuuksia ja se on rikkautta. Yhteinen tekeminen on varmasti edesauttanut hyvien yhteisymmärrysten aikaansaamista ja toistemme hyväksyntää. Pieni vekkuilu on välittämistä sanotaan ja se kuuluu asiaan.Tähän vekkuiluun liittyy eräs juttu minkä moni on varmaan kuullut ja minäkin sain kuulla nuorena poikana kun Laakson Antin kanssa istuimme tulilla jänismetsällä. Antti toimi Yhtyneiden metsätyönjohtajana ja hänellä oli töissä Jokis Topi. Antti oli seurannut että kun Topi söi eväitään niin hän löi keitetyn kanamunan otsaansa ennen kuorimista. Antti vieraili Topin repulla ennen ruokailua ja vaihtoi kypsät munat raakoihin. Topi alkoi syömähommat ja tapansa mukaan löi munan otsaansa. Kyllähän sen tietää miten siinä kävi mutta saihan Antti nauraa ja Topi syödä vähän köyhemmän aterian. Mutta eihän se siihen loppunut munien kanssa pelleileminen. Nyt Antti hommasi kipsimunia, joita käytettiin pesämunina kanojen pesissä. Sen kun Topi kumautti otsaansa niin kuhmu tuli.

Pyritään tulevaisuudessakin pitämään huumoria mukana toiminnassa ja hyvä yhteishenki. Asumme keskellä Suomea, tänne tulee junarata ja juna vielä pysähtyykin Jämsässä. Päijänteen rannat ovat täynnä mökkejä ja monilla niistä asutaan läpi vuoden. Jospa sieltä saataisiin osa seuran toimintaan mukaan. Nuorisoa muuttaa opintojen ja töiden perässä muualle mutta toimivammat nettiyhteydet varmasti auttavat kun he miettivät aikanaan minne asettuvat asumaan.

Sukupolvet vaipuvat unholaan mutta toivotaan että Turkinkylä kyläseura saa väkeä toimintaan mukaan ja näin pitää yllä tätä taloa ja yhteisöa.

Näillä sanoilla toivotan kyläseuralle onnea tuleville vuosikymmenille.